Suunnittelemme, asennamme ja huollamme Boschin maalämpöpumput ja -kaivot jo yli 1300 asennuskohteen kokemuksella. Asennamme lämmitysjärjestelmät myös yrityskiinteistöihin.
Tutustu tältä sivulta asiakkaidemme maalämpökokemuksiin!

”Mietittiin kyllä jälkeenpäin, miksei tehty lämpöremonttia jo aikaisemmin.”
– Pertti Orell, Jämsä

”Kyllä tämä niin kerta kaikkiaan on vaivaton. Vaikka lähtee matkoille, ei tarvitse huolehtia lämmityksestä.”
– Pauli Pietiläinen, Hankasalmi

“Jos tänä päivänä olisin saman päätöksen edessä, päätyisin maalämpöön uudelleenkin.”
– Vesa Hannus, Keuruu

“Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että projektissa kaikki meni putkeen”
– Jouko Kinnunen, Äänekoski

“Laitteisto pelaa aivan mainiosti”
– Tapio Mäki, Tampere

“Olen oikein tyytyväinen huollon palveluun”
– Johanna Karjalainen, Jyväskylä

“Aiemmin meillä oli lämmityskulut noin 2500–2800 euroa vuodessa. Maalämpöön siirtyessä ne tippuivat noin 500 euroon.”
– Oskari Markkanen, Uurainen

”Olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä tähän maalämpöön ja sen asennukseen. Oikein olemme ihmetelleet, että miten näin hyvin voikaan mennä”
– Paavo Arpiainen, Mikkeli

“Säästö on noin 135 € kuukaudessa, tällä sähkön hinnalla mikä on nyt aika kova”
– Hannu Peltosalmi, Jyväskylä
