REFERENSSI 14.10.2026

Maalämpöön siirtyminen Jämsässä sijaitsevassa omakotitalossa vähensi sähkönkulutuksen kolmannekseen aiemmasta

Jämsän Jämsänkoskella sijaitsevan omakotitalon omistajat Pertti ja Mirja Orell päättivät uusia lämmitysjärjestelmänsä, kun vanhan ratkaisun energiankulutus ja käyttökustannukset alkoivat tuntua liian suurilta. Vuonna 2023 toteutetun maalämpöremontin jälkeen sähkönkulutus on pudonnut noin kolmannekseen aiemmasta, ja investoinnin arvioidaan maksavan itsensä takaisin noin seitsemässä vuodessa. Kohteessa kului aiemmin jopa 29 000 kWh sähköä vuodessa lämmitykseen, kun taas maalämpöön siirtymisen jälkeen vuosikulutus on ollut noin 5 000 kWh.

Maalämpöön siirryttiin sähkölämmityksestä Jämsässä.

Yösähköllä lämmitetystä talosta maalämpöön

Orellien Jämsässä sijaitseva Siporex-runkoinen omakotitalo valmistui vuonna 1996. Rakennuksen kokonaispinta-ala on 219 neliömetriä ja lämmitettävää alaa on noin 190 neliömetriä. Talossa on vesikiertoinen lattialämmitys.

Alun perin lämmitys hoidettiin 2 000 litran lämminvesivaraajalla, jota lämmitettiin yösähköllä.

”90-luvulla yösähkö oli huomattavasti halvempaa. Rakennusvaiheessa rahat olivat tiukassa, joten siihen ratkaisuun päädyttiin”, avaa Pertti Orell alkuperäisen lämmitysmuodon valinnan perusteita.

Miksi Jämsässä päädyttiin maalämpöön?

Ratkaisu palveli pitkään hyvin, mutta energiamarkkinoiden muutokset saivat harkitsemaan vaihtoehtoja.

”Kovina pakkasvuosina sähköä kului lämmitykseen jopa 29 000 kilowattituntia vuodessa. Lämmitysmuoto oli aika energiasyöppö”, Orell kertoo.

Uutta ratkaisua etsittäessä maalämpö nousi nopeasti vahvimmaksi vaihtoehdoksi.

”Olin kuullut paljon kokemuksia tutuilta ja naapureilta. Maalämpö vaikutti järkevältä ja pitkäikäiseltä kestävän kehityksen ratkaisulta.”

Toimittajan valinnassa ratkaisi luottamus

Keski-Suomen Lämpö tuli vastaan Jyväskylän Rakennusmessuilla, joilla talonomistajat keskustelivat useiden maalämpötoimittajien kanssa.

Kolme yritystä kävi myöhemmin kohteessa tekemässä kartoituksen ja tarjouksen. Tarjousten hintatasossa ei ollut merkittäviä eroja.

Lopulta valintaan vaikutti eniten henkilökohtainen palvelu ja luottamus.

”Keski-Suomen Lämmön kanssa oli lämminhenkinen tapaaminen ja mukava kahvihetki meillä kotona. Tuli sellainen tunne, että heidän kanssaan asiat hoituvat hyvin”, Orell muistelee vierailun tunnelmia.

Bosch-maalämpöpumpun asennus valmistui viikossa

Kohteeseen asennettiin Bosch Compress 7800i LWM -maalämpöpumppu. Ennen asennusta tontille porattiin noin 200 metriä syvä energiakaivo kolmen metrin päähän talosta.

Kesäkuussa 2023 asennustyöt käynnistyivät ja etenivät suunnitelmien mukaisesti.

Asennus, käyttöönotto ja opastus valmistuivat noin viikon aikana. Kokemus jäi positiivisena mieleen.

Käyttöönoton jälkeen järjestelmä on ollut huoleton käyttää.

”Helppo ja mutkaton se on käyttää. Tarvittaessa lisätään vettä ja puhdistetaan suodatin. Mutta ei sitä kovin usein tarvitse tehdä”, Orell kertoo.

Muutoin järjestelmä toimii pitkälti itsenäisesti eikä vaadi jatkuvaa seurantaa tai säätämistä.

Maalämpö vähensi sähkönkulutusta merkittävästi

Suurimmat hyödyt ovat näkyneet energiankulutuksessa.

Ennen lämpöremonttia talon lämmitykseen kului kovina pakkasvuosina noin 29 000 kWh sähköä vuodessa. Maalämpöön siirtymisen jälkeen kulutus on laskenut noin 5 000 kWh:iin vuodessa.

Lämpöremontin kokonaiskustannus oli noin 26 000 euroa, ja Orell arvioi investoinnin maksavan itsensä takaisin noin seitsemässä vuodessa.

”Mietittiin kyllä jälkeenpäin, miksei tehty lämpöremonttia jo aikaisemmin. Onhan se investointina kallis, mutta ei kaduta kyllä nyt, kun remontti on tehty.”

Pertti Orell, Jämsä

Kohde pähkinänkuoressa

  • Sijainti: Jämsänkoski, Jämsä
  • Rakennustyyppi: omakotitalo
  • Valmistumisvuosi: 1996
  • Kokonaispinta-ala: 219 m²
  • Lämmitettävä ala: 190 m²
  • Lämmönjako: vesikiertoinen lattialämmitys
  • Vanha lämmitysjärjestelmä: sähkölämmitteinen 2 000 litran lämminvesivaraaja
  • Uusi lämmitysjärjestelmä: Bosch Compress 7800i LWM -maalämpöpumppu
  • Asennusvuosi: 2023

Suunnitteletko maalämpöä Jämsään tai Jämsän seudulle?

Maalämpö soveltuu erinomaisesti sekä uusiin että vanhempiin omakotitaloihin. Jos harkitset maalämpöä Jämsässä tai muualla Keski-Suomessa, Keski-Suomen Lämpö auttaa selvittämään kohteeseesi parhaiten sopivan ratkaisun ja sen tuomat säästömahdollisuudet.